Miten kaikki alkoi

Elettiin syksyä 2014 ja Saipa pelasi kotiotteluaan kisapuiston hornankattilassa, tietysti olimme avovaimoni kanssa paikan päällä. En enää muista miten peli päättyi ja kuka voitti, mutta sinä iltana alkanut tarina jäi ikuisesti mieliin. Jälkipeleille mentiin ravintola Birraan, tottakai. Saluunan ovi auki ja tiskille, jossa lapsuudenystäväni Kähärän Panu jo synttäri konjakkejaan tilailikin.

Raivattiin tilaa pöydästä meillekin ja siitähän ne hurjat jutut alkoivat. Kohta Panu kysyi, että oliko muistanut kertoa lähtevänsä tulevana kesänä Alaskaan lohen pyyntiin ja pari paikkaa olisi vielä vapaana reissulle? No voihan hitto, tuli vähän puskista tuo ajatus. Vastasin tietysti, etten ollut varma lomista ja rahat tietysti tiukilla ja ties mitä selityksiä keksinkään.

Meni pari päivää tuosta illasta ja soitin Panulle, että mukana ollaan. Kiitos siitä myös Riitalle, joka sanoi minulle " jos nyt et mene niin et ikinä sinne pääse". Alkoi siis sähköpostien lähettely ympäriinsä matkan järjestäjän ja lähtijöiden kesken. Kyseltiin kaikkea mahdollista reissun onnistumisen kannalta, myös vähän vihjeet siitä, miten ja millä niitä lohia rannalle kammetaan, kiinnosti. No, talvi, kevät ja alkukesä eleltiin normaalisti, silti matka vähän väliä käväisi mielessä ja taisin salaa kalenterista laskea päiviä lähtöön.

Alkutaival ja perille Alaskaan

Sitten vihdoin koitti heinäkuun 5. päivä ja mahdollisimman vähät vermeet oli ängetty reppuun ja vavat viemäriputkenpätkään. Matkaan hypättiin Lpr:n rautatieasemalta ja kohta jo oltiinkin Helsinki-Vantaalla lähtöselvityksessä. Gin tonikit naamariin ja tuubiin, jonka eka kohteena oli Reikjavik. Tuolla sateisen kylmällä kentällä koneen vaihto, jonka jälkeen yhdeksän tunnin lento Alaskan Ancorageen.

Pakolliset selvitykset lentokentällä siitä miksi tulitte Amerikkaan eli sujuvalla lontoolla jotta "kalalle tultiin eikä olla terroristeja". Kelpasi viranomaisille ja hetken päästä istuimmekin jo vanhassa, matkaa nähneessä vanissa, jonka peräkoukussa oli melkoisen rähjäinen peräkärry. Ukot ja tavarat kyytiin ja eikun on the road. Pakolliset ruoka, juoma sekä lupaostokset hoideltiin menomatkalla kohti Talkeetnan kylää, josta kalareissun oli määrä alkaa.

Tavarat purettiin jokivarteen loppuvan tien parkkipaikalle. Meille oli tulossa jokivene, joka kulki melkoista kyytiä jettivetolaitteen tuuppaamana. Kohtahan tuo Henrikin paatti mutkan takaa pörähtikin, puolet ukoista mahtui eka lähtöön ja puolet odotteli kiltisti seuraavaa kierrosta. Leirissä jaettiin makuupaikat, jotka koostui kahdesta alkeellisesta mökistä ja ruokateltasta, jossa sateella voitaisiin hoitaa töpinähommat.

Joen elämää

Polte kalalle oli jo melkoisen kova, mutta vielä ennen kuin meidät päästettiin irti, jaettiin jokaiselle pippurisumu karhuja vastaan. Tuon tajusi kun katseli joen penkkoja, joissa näkyi paljon tuoreita nallen jälkiä. Sitten kaikki valmiina eka heittoa varten Talkeetna- joen ja Clear Creek-joen yhtymäkohdassa. Talkeetna saa alkunsa jäätiköltä ja on väriltään lähellä maitokahvia, kun taas Clear Creekin vedet tulevat vuoristosta ja ovat kristallin kirkkaita.

Kalalle

Polte kalalle oli jo melkoisen kova, mutta vielä ennen kuin meidät päästettiin irti, jaettiin jokaiselle pippurisumu karhuja vastaan. Tuon tajusi kun katseli joen penkkoja, joissa näkyi paljon tuoreita nallen jälkiä. Sitten kaikki valmiina eka heittoa varten Talkeetna- joen ja Clear Creek-joen yhtymäkohdassa. Talkeetna saa alkunsa jäätiköltä ja on väriltään lähellä maitokahvia, kun taas Clear Creekin vedet tulevat vuoristosta ja ovat kristallin kirkkaita.

Tuo eka heitto on siis lähdössä vapisevin käsin tuonne kirkkaan veden puolelle, jossa harvakseltaan näkyy nousevia kuningaslohia eli kingejä. Heittoja sinkoili ukkojen toimesta paljon, mutta eipä tuo kingi ollutkaan helposti narautettavissa. Taisi ekapäivän kalat olla muutamia pieniä noin 3kg koiralohia, jotka otettiin maistiksi. No kyllä niitä sieltä isojakin tulee, kun kerran jalkojen juuresta ylävirtaan porhaltavat.

Panun kingi

Seuraavana päivänä joelle uudella innolla ja intoa lisäsi se näky, kun joessa oli nyt kingejä aivan älyttömästi, eikä mitään pieniä vaan sellaisia 5-25kg punaisia torpeedoja. Siimat viuhumaan, joiden päissä oli perhoa monenlaista ja toisilla räsäsen seiskoja rautoina.

Kohta Panun vapa taipui huolella ja iloinen huudahdus ilmoille "KINGI kiinni". Alkoi armoton vääntö miehen ja kalan välillä. Kala näytti kokonsa ja mahtavat voimansa heti kättelyssä, sillä miehen kahden kämmenen kokoinen pyrstö paiskoi vettä ja kela suolsi siimaa pihalle. Välillä kala kävi jo vaarallisen lähellä isompaa Talkeetna virtaa, jolloin peli olisi varmasti kääntynyt kingin eduksi, mutta Panu ei tätä vastapelurille suonut vaan antoi tanakasti painetta pitkällä perhoruoskallaan. Minuutteja ellei kymmeniä vierähti köydenvedossa, kunnes kingi alkoi näyttää ensimmäisiä väsymisen elkeitä, majesteetillisellä ylväydellä lohi nosti päänsä pinnalle kuin kurkatakseen kuka häntä kiusasi siiman toisessa päässä ja samalla näytti huikean koukkuleukansa.

Yhtaikaa kaikki äijät rannalla huokaisi, että onpa hirmuinen otus ja taisi siinä muutama ohjekin väsyttäjälle tulla, onneksi kalamies ei noita varmaan edes kuullut ja jatkoi taistoa kalan kanssa. Syöksyt lyhenivät joka lähdöllä ja alkoi näyttää siltä että jätti olisi valmis kuvattavaksi, mutta muutama lenkki oli vielä tekemättä ja siima leikkasi vettä pisaroiden lentäessä mahtavasta pyrstöstä. Lopulta räikkä tiukalle, jonka jälkeen kelaus seis ja takaperin hitaasti kävelyttäen kuningas kohti mataloituvaa rantaa. Vesi väheni alta, jolloin kalan reilusti toista metrinen olemus kellahti kyljelleen kivikkoon, samalla kaverit salamana pyrstöön kiinni ja näin kuningas oli kohdannut voittajan.

Mikä täällä kalastuksessa oli hienointa, niin tuo komea kala kuvattiin nopeasti ja painokin arvioitiin noin kilojen tarkkuudella ja sitten tuo uljas eläin sai jatkaa kohti päämääräänsä eli ylävirtaa ja suvunjatkopuuhia. Niin, että paljonko tuolle sitten painoksi arvioitiin, monen kokeneen lohenpyytäjän, joissa myös mukana entisiä kingin onkijoita oli yhteistuumin lukuna noin 22 kg.

Tuon jälkeen kaivoimme repuista pyytäjälle kaatoryypyt, jotka oli hyvin ansaitut.

Lassella kingi kiinni

Kalastelu jatkui ja itsekin välillä muutaman kilon koiralohia ylös asti nostelin, mutta sitä kingin päräytystä jokainen hartaasti odotteli. Pennasen Pena oli seuraava, jolle tuo maaginen lähtö suotiin. Perho hävisi kirkkaasta vedestä samalla kun vapa jännittyi huikealle kaarelle ja näytelmä oli valmis. Lohi esitti kaikki temput mitä olettaa voi, mutta lohimiehen varmoissa otteissa ei jäänyt kingille muuta mahdollisuutta kuin antautua kuvattavaksi. Komea tummanpunainen kala arviolta 14-15 kg, sitten pieni elvyttely ja paluu vapauteen.

Kalaa oli paljon joessa, mutta kingi ei ottanut todellakaan kaikkeen mikä liikkui. Vaihtelin erilaisia rautoja laidasta laitaan ja sitten sipaisin vaaleanpunaisen perhon ison lipan jatkeeksi ja kyseinen "vappuviuhka" alkoi naurattamaan jo itseänikin. Eikun kokeilemaan jospa tuo kelpaisi. Ja kelpasihan se.

Viritelmä lensi kauniissa kaaressa joen poikki ja putosi muutaman metrin lohiparven taakse. Muutama kammenpyöräytys ja härveli oli lohien nokan edessä. Perho hävisi lipan takaa ja samalla vavassa tuntui sähköinen tärähdys, joka jatkui julmana vääntönä saman tien, mulla on KINGI KIINNI! Jarrua piti heti kiristää lähes äärimmilleen minkä haspelista uskalsi, kuitusiiman pitäisi rääkki kyllä kestää entä vapa? Lohi veteli laajaa lenkkiä käyden tarkastamassa joen kummankin reunan, pari hyppyä perään ja kunnon ravistelut päälle. Ei tuntunut auttavan vaan kunnon yksihaarakoukku oli tukevasti leukaperissä kiinni.

Koko ajan koukussa olevaa kalaa seurasi samankokoinen lohi, aivan kuin seuraten miten kaverille tuossa taistossa käy. No ryntäilyt lyhenivät yksi toisensa jälkeen ja lohi alkoi uida matalassa hiukan kyljellään, jolloin tutuksi tullut taktiikka käyttöön, vapa reilusti pystyyn ja takaperin taluttamalla noin 15 kg kuningas kivikolle. Siinä se köllötti uupuneena valmiina kuvattavaksi. Oltiin Penan kanssa kaksistaan tuolloin joella ja mukana vain pieni pokkarikamera jolla kuva räpsäistiin, eikä siintäkään häävi tullut, mutta olin kuitenkin päässyt vihdoin kinginonkijoiden armoitettuun joukkoon JESS!

Kala takaisin vapauteen, jossa taistelun tiimellystä seurannut lohi odotteli kaveriaan ja matka jatkui, aivan upea näky. Tuli avattua Alaskan Amberi vapisevin käsin ja huikka hienolle muistolle.

Kalastus jatkui

Koitti seuraava aamu ja hinku joelle oli edelleen kova, ellei jopa kasvanut entisestään. Lähdimme aamuvarhain nuoren , mutta kokeneen alaskankävijän Kikon kanssa kalalle, muiden jäädessä vielä leiriin huilailemaan. Kello napsahti kuusi aamulla ja lupa astui voimaan, joten syöttiä veteen. Kalaa oli taas paljon nousemassa ylävirtaan, joka oli hyvä merkki. Kikko heitti perhoa ja minä lippa+perho tandemia. Ei kulunut kauaakaan, kun Kikon perhoa vietiin rajusti. Melko keveillä vermeillä kalastellut kaveri taitoi hommansa kun käskytti noin kymppikiloisen kingin noin vartin temuamisen jälkeen jälleen kuvauspuuhiin. Tutut manööverit kalalle ja kaatoryyppi.

Tunnelma oli korkealla ja vain muutama heitto, kun oli minun vuoro olla kepin päässä, jossa villi voima repi siimaa kelalta. Noin kahluusyvyisessä, kirkkaassa joessa jokainen lohen liike näkyi ja tuntui samanaikaisesti.

Lohi halusi ensin alavirtaan joitain kymmeniä metrejä tullen toisiin aatoksiin ja rynnäten vastarantaa viistäen ylös, välillä käyden lähellä katsomassa millainen karvanaama häntä jarruttelee. Väsähtämään alkoi tämäkin epeli ryntäiltyään tovin kylmässä ja kirkkaassa erämaajoessa. Hetken päästä kingi oli niin matalassa, jotta sain tukevan otteen pyrstön tyvestä ja sitten nopeasti tämäkin kala ikuistettin kuviksi ennen vapautusta, noin 11 kg. Nyt malttoi istua kokonaisen olutpurkin verran kivellä ja ihailla upeaa jokea, jossa punaisia torpeedoja matkasi ylös kohti kutusoraikkoja, ei ollut kiire mihinkään.

Reissumme neljäs karjalanpoika Pirhosen Juha alias "Poju" kepitti myös noin 15 kg kingin, mutta tuota kalaa en livenä nähnyt kun olimme juuri toisella porukalla muutaman kilometrin ylävirrassa kalastelemassa, kuvat näin ja upea oli tuokin Pojun porsas.

Yhteenveto

Paljon nähtiin ja koettiin kalahommien lisäksi. Sykähdyttävintä lienee ollut rytinä, joka kuului pusikosta ollessamme joella. Ensin pensaasta tuli hirviemo perässään pieni vasa ja vain sekunteja myöhemmin karhu porhalsi perästä. Hirvet jatkoi matkaa noin 15 metriä takantamme joen yli toiselle puolelle, mutta karhu havaitsi meidät nousten takajaloilleen, nuuhki ilmaa, kääntyi ja palasi mistä oli tullutkin.

Vähän jo alkoi jännittää, mitä tässä tapahtuu kun se karhusumutekin oli repussa eikä vyöllä, mutta karhu väisti, haistiin kai niin pahalle ilman sumujakin. Valkopäämerikotkia nähtiin päivittäin, majavat uiskentelivat vapojen alta ja oravat kurkkivat lähes joka puolelta, olimme keskellä villiä luontoa joka ei unohdu koskaan, ehkä vielä palaamme Alaskaan.

Lasse Piira ja Panu Kähärä