Tulevat tapahtumat

Tulevat tapahtumat

»

Näytä kaikki


Mökkien varaukset
I-maja

II-maja

Vanniemi naistenmaja

Kyläniemen ylämökki

Vanniemen asuntovaunupaikka 1

Vanniemen asuntovaunupaikka 2

Kyläniemen asuntovaunupaikka

Huom. varauksen voi tehdä aikaisintaan kuukausi ennen vuokrausajankohtaa

Arkisto
12
Marras
2019

Syyskokous 11.11.2019 Marjola

Syyskokouksessa mukana yli 20 seuran jäsentä. Kokousväki oli suhteellisen aktiivinen, henkilövalinnat menivät totutun kaavan mukaisesti eli pääsääntöisesti entiset jatkavat. Hallitus ja puheenjohtaja säilyivät entisellään, maja- ja kilpailutoimikuntaan tuli pieniä muutoksia sekä kalastusalue-edustajaksi ehdotetaan uusia henkilöitä. Ilahduttavaa seuran historiassa on Vesa Poutasen pääsy PM-pilkkiin Norjaan ja Jari Karhun EM-kilpaonkiedustuspaikka ensi vuodeksi. 

 

Huoltokohteita tukikohdissa on ensi vuonna tiedossa muutama pieni, suuremmat on onneksi saatu tehtyä. 

 

Jäsenhankintaan on panostettava, sillä jäsenmäärän pienenemisen johdosta jäsenmaksua joudutaan korottamaan ensi vuonna eurolla eli uusi jäsenmaksu on 38 euroa. Muihin maksuihin ei tullut korotuksia. 

 

Jäsenten viihtyvyyteen ja käyttäytymiseen tukikohdissa tullaan kiinnittämään entistä enemmän huomiota ja jäsenistöä pyritään opastamaan ottamaan muitakin tukikohdissa kävijöitä huomioon. Kukaan seuran jäsen ei omista yksin seuran tukikohtia, majoitustiloja ja ympäristöä, vaan tilat on kaikkien seuran jäsenten tasapuolisessa käytössä. 

 

Tiedoksi, että Korpin vuokrasopimus on voimassa vielä vuoden 2020 ja sen jälkeen se on taas uusittava. Korppiin ei saa viedä mitään ylimääräistä rojua, ressuja, peltejä ym. ilman majatoimikunnan ja seuran hallituksen hyväksymistä. Siellä ei myöskään saa kaataa puita, rakentaa katoksia, eikä raivata pensaikkoja. Kaikki rakennelmat sekä korjaukset tehdään majatoimikunnan ja hallituksen suunnitelmien mukaan.

 

Hyvää loppuvuotta ja kireitä siimoja kaikille seuran jäsenille...

 

t hallitus ja toimikuntien jäsenet

 


« Takaisin