Toinen reissu sunnuntai 27.5.2018
Klo 8 aamusta starttasimme taas kohden Virolahtea. Sää ohut yläpilvi ja asteita n. 14 ja pohjoistuuli. Arvelutti vähän onko haileja enää ollenkaan syönnillään.
Perille päästiin taas vaikeuksitta, mitä nyt Jaska ajeli omalla autollaan hieman harhaan, oli kuitenkin perillä ennen meitä ja mukana Pirjo Taavetista.
Ei ongelmia, oliko kaloja paikalla, sillä niitä alkoi nousta tasaisesti, tosin pääasiassa pieniä haileja. Mukana oli edelleen kutemattomia kaloja, joten mätiä ja maitia valui sankoon yhä. Juhakin ehti paikalle ja koko kuusikko sai kaloja tasaisesti rantalaiturilta. Varpu kävi kokeilemassa yhden laiturin portin pielestä ja keskilaiturilta, mutta ei siellä oikein syöntiä ollut.
Hailiparven tulon huomasi kun reunimmaisena onkinut sai kaloja, niin hänen viereisensä sai sen jälkeen ja edelleen seuraava ja taas seuraava. Parvi meni nopeasti ohi ja uutta syöntiä joutui hetken odottelemaan. Itse lähdin ennen puoltapäivää perkaamaan omat hailini ja kas kummaa syöntikin loppui melkein samassa.
Pidimmekin tunnin mittaisen tauon, osa silakoista kypsennettiin halsterilla ja makkara sekä muut eväät maistuivat puolilta päivin. Pirjo hämmästeli toimiamme ja harmitteli ettei ollut aikaisemmin päässyt mukaan. Hiillostetut tuoreet hailit olivat tosi maukkaita ja menivät kaupaksi alta aikayksikön joten osa makkaroista jäi syömättä.
Iltapäivästä jatkettiin ja syönti alkoi uudelleen, kunnes tasan kello 15 lopetimme kalastuksen ja pakkasimme vermeet autoon. Paikalliset ja satamaravintolan asiakkaat ihmettilivät touhuamme ja kävivät yksi kerrallaan kyselemässä ja utelemassa saalistamme. Yksi muu onkija kävi paikalla keskilaiturilla, mutta ei nähdäksemme saanut saalista ja poistuikin parin tunnin istuskelun jälkeen paikalta.
Ihmettelimme kalaparven kokoa Juhan kanssa, kun se pintautui aivan laiturin kupeeseen, kaloja oli varmaan satoja jollei tuhansia, niin sakea parvi oli. Kalat uivat kylki kyljessä ja pallo oli halkaisijaltaan useamman metrin.
Kotimatkalla heitimme Pirjon kotiin Taavettiin jonne ajeltiin Miehikkälän kautta. Tie oli hyväkuntoinen ja taas saimme ihailla uusia ennen näkemättömiä maisemia. Samalla poikkesimme viemässä pussillisen kaloja myös Penalle, joka myös iloitsi saalistamme ja kun sai siitä osansa.
Kotona meni noin tunnin verran kaloja siivotessa, onneksi nyt niitä ei ollut ihan samaa määrää kuin maanantaina.
Sekin selvisi viikon aikana milloin kaloihin tulee tuttu ominaishaju, joka on nykyisin kaupan silakoissa ja ennen vanhaan kiertelevien kalakauppiaiden silakoissa. Kari nimittäin söi neljä päivää peräkkäin omia kalojaan ja neljäntenä päivänä alkoivat kalat saada tutun tuoksun paistajan nenään. Kai ne kalat kaupoissakin on joskus olleet tuoreita.