Huom. varauksen voi tehdä aikaisintaan kuukausi ennen vuokrausajankohtaa
28 Touko 2024 | Kimpisen koulun kalastuspäiväOnkipäivä Kimpisen koulun oppilaiden kanssa. Kaksi luokkaa kävi kokeilemassa kalastusta Halkosaaressa tänään päivällä. Yhteensä yli 40 oppilasta ja kaksi opettajaa.
Kaikki mukana olleet (todellakin aivan jokainen) jotka käyttivät tavallista mato-onkea saivat ainakin yhden kalan. Paras taisi saada niitä tusinan verran. Ainakin yksi lahna, iso joukko pikkuahvenia, mukana väripigmentuneita (punaisen kirjavia ahvenia), pikkusärkiä ja jokunen salakka. Virveliporukka jäi tällä kertaa ilman saalista.
Suurin osa kaloista meni koulun pakkaseen, heti tapettuna tietenkin, jatkokäsittelyä ja tutkimista varten, hienoa että onnistuimme.
Kouluttajat Merja, Vesa, Eino ja allekirjoittanut poistuivat tyytyväisinä oppilaiden kanssa, osa pojista kiirehti Myllysaareen uimaan. Päivä oli lämmin ja ukkonenkin alkoi vasta tilaisuuden jälkeen.
|
« Takaisin